Koulukuvaus

STDIO ELITEN KOULUKUVAUS KOULUUSI?


Studio Elite toteuttaa laadukasta koulukuvausta, valmistujaiskuvausta sekä vanhojentanssikuvausta kouluilla. Tarkemmat tiedustelut ja ajanvaraukset: varaukset@studioelite.fi tai puhelin 010-219 6300

Studio Elite pyrkii muuttamaan vanhaa kaavaa nykytekniikan mahdollistamaan suuntaan mutta silti säilyttämään koulukuvissa perinteisen tunnelman. Pyrimme ottamaan oppilaista mahdollisimman trendikkäitä, hyvännäköisiä koulukuvia perinteisten muokkaamattomien kuvien sijaan. Mahdollisuuksien ja toiveiden mukaan otamme kuvia myös miljöössä, jolloin kuviin saadaan lisää elävyyttä.

Käytämme enemmän aikaa oppilasta kohden, jolloin laatu on muita korkeampi. Fotostailistin, kuvankäsittelyn ja trenditietoisten valokuvaajien avulla varmistamme, että jokainen oppilas tullaan ikuistamaan mahdollisimman edustavan näköisenä.  Kuvat ovat saatavissa sekä paperiversiona että digitaalisesti ja hinta on sama tai edullisempi kuin muilla kuvaamoilla.
Hyvistä valokuvista on hyötyä monessa paikassa, esimerkiksi internet-gallerioissa tai työhakemuksessa. Tavoitteena on, että Studio Eliten ottamilla koulukuvilla kuvilla olisi käytännön arvoa enemmän kuin valokuva-albumin täytteenä.


VOIT TILATA KOULUKUVAUKSEN MYÖS AMMATTIOPPILAITOKSIIN JA KORKEAKOULUIHIN


Työhakemus, johon on panostettu erottuu edukseen muiden hakemusten joukosta. Ammattilaisen ottama valokuva voittaa aina itse digikameralla räiskityn valokuvan.  Imagokoulukuvaus on erinomainen mahdollisuus hankkia ammattilaisen ottamat kuvat edulliseen hintaan ja vaivattomasti.

Erinomainen aika toteuttaa koulukuvaukset on syksyllä tai vuoden vaihteen jälkeen. Tulemme oppilaitokseenne kuvaamaan ja järjestämme ajanvaraukset paikan päällä. Varaathan kuvaajat hyvissä ajoin koulullesi.

Tiedustelut:
varaukset@studioelite.fi tai puhelin 010-219 6300

STUDIO ELITEN KOULUKUVAUS                      alkaen 25€/henkilö

  • n. 20  kuvaa per oppilas
  • parhaan kuvan jälkikäsittely
  • väri- ja mustavalkokuvat muokatusta kuvasta
  • kuvien toimitus CD / DVD-levyllä
  • fotostylisti huolehtii vaatteiden ja hiusten siisteydestä